Helppo sukitusmenetelmä mahdollisti pienemmän viemäriremontin

Taloturvan tuottamia artikkeleita asumisesta, putkiremonteista, energiasta, remonteista ja omakotitaloasumisesta.

Helppo sukitusmenetelmä mahdollisti pienemmän viemäriremontin

Taloturvan tuottamia artikkeleita asumisesta, putkiremonteista, energiasta, remonteista ja omakotitaloasumisesta.
Kemilän onnistunut sukitus

Jyväskyläläisten Lauri Kemilän ja hänen vaimonsa vuonna 1968 valmistuneen omakotitalon viemärit alkoivat vuosien saatossa osoittaa merkkejä tukkeutumisesta. Taloturva valikoitui viemäriremontin toteuttajaksi huolellisen esivalmistelun sekä luotettavuutensa perusteella. Viemäreiden remontti toteutettiin sukitusmenetelmällä kesällä 2016.

– Remontti sai alkunsa siitä, että viemärit olivat vuosien saatossa vähän oirehtineet. Viemärit pulputtivat eivätkä oikein kunnolla vetäneet. Se kertoo siitä, että putket alkavat olla aika tukkeutuneet, Lauri Kemilä kertoo.

Ei yllättäviä lisäkustannuksia

Lauri pyysi muutaman tarjouksen remontin toteuttamiseksi. Viemärit kuvattiin ja lopulta työn toteuttajaksi valikoitui Taloturva. Valintaan vaikuttivat Taloturvan huolellinen esivalmistelu sekä tunne luotettavuudesta.

– Taloturva teki huolellisen esivalmistelun ja kuvauksen työn toteutusta varten. Tarjous ei ollut se halvin, mutta vaikutti luotettavimmalta. Tarjous oli sellainen, että meille ei voisi aiheutua mitään lisäkustannuksia, vaikka työn toteutuksen yhteydessä jotakin yllättävää ilmenisikin. Myös aikataulutus onnistui molemmille sopivasti, Lauri kertoo valintaan vaikuttaneista tekijöistä.

Helppo sukitusmenetelmä mahdollisti pienemmän viemäriremontin

Työn toteutuksen myötä koko talon viemäriputket remontointiin sukitusmenetelmällä. Sukitus valikoitui remontin toteuttamistavaksi helppoutensa vuoksi. Pariskunta ei halunnut lähteä toteuttamaan perinteisen viemäriremontin laajuista työtä, jossa kaikki putket olisi pitänyt kaivaa esille.

– Toisella menetelmällä tehtäessä olisi ollut paljon isompi remontti edessä. Sukitusmenetelmällä tehtäessä viemäreitä ei tarvinnut kaivaa esiin, Lauri kertoo.

Remontti toteutettiin sovitun aikataulun mukaisesti heinäkuussa. Työt aloitettiin maanantaina ja lopetettiin torstaina. Pariskunta asui koko remontin ajan kotona. Asumisjärjestelyihin liittyvänä kehityskohtana Lauri mainitsee väliaikaisiin WC-ratkaisuihin panostamisen. Kemiallisen WC:n sijaan toimitettu pellettikäymälä ei Laurin mukaan ollut se parhain vaihtoehto.

– Se on sellainen seikka, joka kannattaa miettiä uusiksi, Lauri summaa.

Muutoin remontin aikainen asuminen onnistui Laurin mukaan lähes normaalisti, joskaan vettä ei voinut viemäreihin laskea.

– Sutjakasti se työskentely sujui ja siinä aikataulussa missä oltiin sovittukin. Ja siinä pystyi samalla vielä asumaankin, Lauri summaa.

“Viemärit tuntuvat nyt toimivan asianmukaisesti”

Lauri on ollut tyytyväinen sukituksen lopputulokseen. Tukkeutumisesta kielineet oireet ovat nyt hävinneet ja viemärit vetävät kunnolla. Siivottavaakaan ei Taloturvan työskentelyn päätyttä pariskunnalle jäänyt.

– Viemärit tuntuvat nyt toimivan asianmukaisesti ja tuotetakuu on 10 vuotta. Vastaavaa remonttia harkitessa kannattaa Taloturvalta pyytää tarjous! Meidän kohdallamme kaikki sujui ongelmitta ja tekijät toimivat hyvin sekä asiallisesti, Lauri kiteyttää.

Tilaa maksuton kuntokartoitus

  • Asiantuntijamme käy läpi kotisi putkiston kanssasi ja kertoo, mistä löytyy putkiston vaaranpaikat
  • Saat tärkeää tietoa omakotitalossa piilevistä vesivahinkoriskeistä
  • Saat halutessasi heti tarjouksen kotiisi sopivasta putkiremontista
  • Kartoituskäynti vie aikaasi vain tunnin verran

Tilaa maksuton kuntokartoitus tästä

Taloturvan julkaisemat artikkelit

Taloturva julkaisee hyödyllistä tietoa asumiseen, elämiseen ja etenkin omakotiasumiseen liittyen.

Taloturva on omakotitalojen putkiremonttien ykkösosaaja Suomessa ja meiltä saat putkiremontin omakotitaloosi 3 päivässä, eikä asunnosta tarvitse muuttaa pois.

Teemme myös ilmaisia viemärikuvauksia omakotitaloihin, koska haluamme estää vesivahingot Suomessa. Tiedätkö sinä talosi putkiston kunnon?

Kemilän onnistunut sukitus
Tilaa ilmainen vinkkilehti

Vinkkilehdestä löydät tietoa putkiremonteista, omakotitaloasumisesta sekä kustannuksista niihin liittyen.

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Jätä tarjouspyyntö 25 sekunnissa

Onko omakotitalosi vailla putkiremonttia tai huoltoa? Pyydä meiltä tarjous, et takuulla pety ehdotukseemme!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.